Helsingin kaupungin tekemä tarkastuskatselmus 30.8.2022

11.9.2022

Tarkastuskatselmus
Kohde: Maunulanpuiston viljelypalsta


Tarkastuskatselmus toteutettiin 30.8.2002 yhdistyksen hallituksen aloitteesta. Kierroksen aikana havaittiin joitakin puutteita kaupungin viljelypalstojen käyttö- ja hoito-ohjeiden noudattamisessa.


Alla mainitut seikat on saatettava kuntoon:
kohdat 1–3     15.5.2023 mennessä
kohdat 4–9     30.9.2022 mennessä.


Hallitus on velvoitettu seuraamaan puutteiden korjaamista / ohjeiden noudattamista.

⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠
Aluksi todettiin, että Maunulanpuiston viljelyalueen yleisilme on siisti. Tarkemmassa katselmuksessa löytyi kuitenkin huomautettavaa seuraavasti:


1. Pääosa palstasta tulisi olla viljeltyä; ei niin, että palstalla on terassi, nurmikkoa ja vain murto-osa alueesta varsinaisessa viljelyssä. Jos voimavarat eivät riitä ison palstan hoitamiseen, voidaan viljelyalue puolittaa joko viljelijän omasta toiveesta tai hallituksen päätöksellä. Yhdistyksen hallitus voi täsmentää kaupungin
yleisohjeita, esimerkiksi määritellä viljelyssä oltavan alan tarkemmin.  


2. Kiinteitä rakennelmia, kuten kasvihuoneita, pergoloita, kaariportteja, laatoituksia yms. ei palstalle saa rakentaa. Suoja-aidat voi tehdä verkosta tai risuista, mutta ei metallilevystä.


3. Palstoilla ei saa säilyttää ylimääräistä tavaraa ja romua.


4. Muovilla tai niin sanotulla mansikkakankaalla maan kattaminen ei ole suotavaa, koska esimerkiksi espanjansiruetanat viihtyvät ja lisääntyvät kosteissa suojaisissa paikoissa.


5. Taimien esikasvatukseen keväällä voi rakentaa väliaikaisen muovitunnelin, jonka maksimikorkeus on 50 cm. Tätä korkeammat kasvihuoneviritelmät eivät ole sallittuja.


6. Muut puuvartiset kasvit, paitsi varsinaiset marjapensaat, on poistettava. Poistettavia ovat siis myös pensasruusut (esimerkiksi juhannusruusu) sekä koristearonia. Jaloruusut rinnastetaan perennoiksi, joten ne sallitaan.


7. Palstan käytävien kattamiseen ei saa käyttää soraa tai kivituhkaa. Kivituhkaa voidaan käyttää vain palstojenvälisillä käytävillä.


8. Haitalliset vieraskasvit (Parhaat ohjeet hävittämiseen: vieraslajit.fi)
 • Piiskut (esim. kanadanpiisku) -> kukinnot katkaistava ennen siementen kypsymistä
 • Pajuasteri


9. Palstan rajoja ei saa omatoimisesti siirtää tai asettaa uusia rajatolppia.


On tärkeää, että kaikki viljelijät noudattavat sääntöjä, joihin ovat sitoutuneet vuokrasopimuksen solmiessaan.


Muistion laati Sinikka Hangasmaa-Puska 31.8.2022


Muistio